Liput

Ropeconin liput voit ostaa Dipolin ovelta tapahtuman aikana. Varaathan käteistä, pankkikortti ei valitettavasti kelpaa. Lähin pankkiautomaatti on Otaniemen ostoskeskuksella.

  • Viikonloppu – 28€
  • Päivälippu – 18€
  • Päivälippu sunnuntai – 10€
  • Päivälipun päivitys viikonloppulipuksi – 10€

Päivälippu on voimassa ostohetkestä seuraavaan päivään klo 09 saakka. Lipun hintaan kuuluu kaikki Ropeconissa järjestettävä ohjelma eikä ohjelmaan osallistumisesta peritä erillistä maksua. Lisäksi lippu oikeuttaa majoittumaan kävijöille varatuissa majoitustiloissa. Poikkeuksena joidenkin työpajojen osallistujilta saatetaan periä pieni maksu materiaalikustannusten kattamiseksi. Tästä ilmoitetaan aina erikseen ohjelman kuvauksessa. Majoitustilojen yhteydessä on myös mahdollista saunoa sekä peseytyä erikseen määriteltyinä aikoina. Tarkempia tietoja löydät majoitus-osiosta.

Alle 12-vuotiaat kävijät pääsevät sisään ilmaiseksi ja saavat osallistua ohjelmaan rannekkeen ostavan huoltajan seurassa.

Ovet aukeavat perjantaina klo 15 ja sulkeutuvat sunnuntaina klo 18. Yöaikaan (03-09) ei ole ohjelmaa. Tapahtumapaikka on kuitenkin avoinna koko viikonlopun.

Tapahtumassa on ilmainen narikka, joka sijaitsee Dipolissa. Pyydämme viemään suurikokoiset tavarat (rinkat jne.) Servin mökissä sijaitsevaan isotavaranarikkaan.