Kaubamaja

Ropeconin myyntialue on nimeltään Kaubamaja. Kaubamajan lisäksi Ropeconilla on yhdistysten esittelyalue juhla-aulassa, pääovien lähellä, Ropeconin oma myyntitiski käpyaulassa, sekä käsityöläisten flash market.

Kaubamaja

Yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset myyvät ja esittelevät tuotteitaan Kaubamajassa. Useimmat kävijät kiertävät alueella tekemässä ostoksia ja tutustumassa tavaroihin jopa monta kertaa päivässä. Kaubamaja on avoinna kaikkina tapahtumapäivinä.

Kaubamaja on salissa 4, ja on avoinna kaikkina tapahtumapäivinä:

  •    perjantaina klo 15 – 21
  •    lauantaina 10 – 18
  •    sunnuntaina 10 – 15

Kaubamajassa toimii myös kävijöille tarkoitettu kirpputori, johon voi tuoda omia tuotteitaan myytäväksi tapahtuman aikana, esimerkiksi vaikkapa larppivaatteita, proppeja, pikku-ukkoja tai pelejä. Kirpputorille ei saa tuoda tavaraa ammattimaiseen myyntiin tai jälleenmyyntiin, vaan tavaroiden tulee joko olla yksityishenkilöiden käytettyjä/ei toivottuja tavaroita tai itse tekemiään.

Kirpputorin toimintaidea on yksinkertainen. Sinä tuot tavarat ja Ropeconin työläiset myyvät tuotteesi puolestasi samalla, kun itse osallistut ohjelmaan. Kirpputorin löydät Kaubamajasta ja se on auki pe 15-18, la 10-18 ja su 10-15. Tavarat tuodaan suoraan kirpputorille, missä osaava henkilökunta ottaa tavaran vastaan. Varaudu pieneen ruuhkaan heti kaubamajan auetessa. Voit käydä kyselemässä Kaubamajan aukioloaikoina, kuinka kauppa on käynyt sekä keräämässä tuottosi. Otathan henkilöllisyystodituksen mukaan, jotta työntekijät osaavat luovuttaa rahat oikealle ihmisille. Tavarat ja rahat tulee noutaa viimeistään sunnuntaina klo 15 mennessä, tämän jälkeen ne siirretään löytötavaroihin, joten hakekaa ajoissa.

Huomioithan kuitenkin, että tilaa on kirpputorilla rajoitetusti. Erillisiä myyntiartikkeleita saa tuoda 10kpl per myyjä. Eli siis kymmenen ”hintaa”, vaikkapa kasa kortteja jotka myydään pakettina on yksi myyntiartikkeli, kun taas yksittäin myytävät kortit lasketaan jokainen omakseen. Kirpputorin työntekijöillä on myöskin oikeus olla ottamatta esim. suurempaa tavaraa jos tila käy vähiin. Käytäthän siis tervettä järkeä jo kotona valikoidessasi, mitä tuot kirpputorille myytäväksi. Jos sinulla on tavaraa enemmän, harkitse myyntipöydän ottamista Flash Marketissa.

Koska et itse myy tavaroita, vaan vieraat ihmiset tekevät sen puolestasi, noudatathan seuraavia ohjeita. Kaikkiin myytäviin tuotteisiin tulee kinnittää lappu, jossa on tuotteen hinta, inventaarionumero ja omat nimikirjaimesi. Kannattaa laittaa jokaisen nimen nimikirjaimet, jotta sekaannuksia ei tapahdu. Esim. ORP, 5 €, nro 1. Lisäksi jokaisen myyjän tulee toimittaa kirpputorin tiskille tavaroiden yhteydessä listaus kaikista sinne tuoduista myyntituotteista. Tuodessasi tuotteita ja hakiessasi rahaa ja tuotteita, myyjiltä tarkistetaan henkilöllisyys. Näin conin työntekijät pystyvät pitämään kirjaa juuri sinun myynnistäsi ja rahatkin päätyvät oikeaan osoitteeseen. Ropecon ottaa pienen provision kirpputorilla myydyistä tavaroista: 50 senttiä tuotteista joiden hinta on 5 euroa tai alle, 1 euro tuotteista joiden hinta on yli 5 euroa. Jos tavaroitasi ei myydä, et myöskään maksa mitään.

Huomioitahan myös että Ropeconin 2013 henkilökunta ei vastaa kirpputorille tuoduista tavaroista ja tuot tavarasi torille myytäväksi omalla vastuulla.

Tiedustelut ja lisätiedot: kaubamaja@ropecon.fi

Ropeconin oma myyntitiski

Ropeconin tiskiltä voit ostaa mm. vuoden virallisen Ropecon 2014 -paidan ja rintamerkkejä.

Ropeconin tiskin aukioloajat:

  •    perjantaina klo 15 – 21
  •    lauantaina 10 – 21
  •    sunnuntaina 10 – 15

Tiedustelut ja lisätiedot: myyntituotteet@ropecon.fi

Flash Market

Haluaisitko myydä omia käsitöitäsi tai kirpparitavaroita Ropeconissa, mutta haluat viettää viikonloppua muutenkin kuin pöydän takana nököttäen? Flash-marketin avulla se on mahdollista!

Ropecon ja Nörttitytöt järjestävät tänäkin vuonna pe 25.7.2014 klo 18:30-21:00 FLASH-MARKETin, jonne juuri sinä voit tuoda myymään itse tekemiäsi tuotteita ja kirpputoritavaroita.

Aika: Pe 26.7.2014

Klo: 18:30-21:00

Paikka: Sali 1 (Dipoli, Espoo)

Hinta: 5€/pöytä (18.7. jälkeen ilmoittautuneille 10€/pöytä)

Ilmoittaudu 18.7 mennessä osoitteeseen flashmarket@ropecon.fi (18.7. jälkeen tai paikan päällä ilmoittautuneille hinta on 10€/pöytä)

Flash-market järjestetään vain, jos ilmoittautuneita tulee tarpeeksi 18.7. mennessä eli muista ilmoittautua ajoissa. HUOMIO! Tarkoitettu vain yksityishenkilöille, ei ammattilaisille tai jälleenmyyjille! Vain yksi pöytä/myyjä. Kaikki myyjät saavat myyjäpassin, jolla pääsee ilmaiseksi myyntipaikalle. Hobittia suuremmista myytävistä tuotteista on sovittava erikseen, koska tilaa on rajoitetusti. Lähtökohtaisesti kaiken myytävän on mahduttava pöydälle (n. 130 x 80 cm). Myyntituotteiden on oltava Suomen lain mukaisia eli ei aseita eikä alkoholia. Koska myyntitilassa liikkuu myös alaikäisiä, K-18 -tuotteet on jätettävä kotiin ja myyntipöytä pidettävä lapsiystävällisenä.