Vuoden peliteko 2014

Vuoden Peliteko -palkinto on myönnetty Voimavirtaa larppauksesta -projektin pelisuunnittelija Milla Impolalle. Impola suunnitteli ja kirjoitti larpin vaikeasti vammaisille kesällä 2013. Pelin tuotti Malike – matkalle, liikkeelle, keskelle elämää.

Pelissä vaikeavammaiset larppaajat ja heidän avustajansa ovat Peikkolinnan heimo, jonka täytyy vallata menetetty kotinsa takaisin. Pelin keskeisimpiä hahmoja pelasivat juuri vaikeavammaiset pelaajat. Avustajat pelasivat erilaisia tukihahmoja, kuten oppipoikia tai -tyttöjä.

Palkinto myönnettiin pelin suunnittelijalle Milla Impolalle, mutta kuten larpeissa melkein aina, tuotannon takana on isompi joukko ihmisiä. ”Idea tuli Malikelta, ja kun kuulin siitä, innostuin heti”, Impola sanoo.

Impola itse päätyi larppien pariin teatteriharrastuksen ja draamapelien kautta. Hän on tehnyt lastenteatteria ja järjestänyt lapsille murhamysteeripelejä. Tämä oli hänen ensimmäinen larppinsa aikuisille.

Larpissa oli Impolan mukaan hyvää se, että vaikavammaiset pelaajat ja heidän avustajansa ja perheenjäsenensä pääsivät osallistumaan ja tekemään yhdessä. ”Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä kokemus muillekin jotka tarvitsevat avustajia, kuten sokeille”, Impola sanoo.

Vuoden peliteko -palkinto myönnetään ansiokkaasta projektista, toiminnasta, julkaisusta tai muusta tempauksesta ei-digitaalisten pelien saralla. Palkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkinnon jakaa Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestetty roolipelitapahtuma Ropecon sekä pelikulttuurin edistämiseen keskittyvä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura.

Palkinnosta päättää raati, joka koostuu tuunetuista pelikentän toimijoista. Tänä vuonna raadin puheenjohtajana toimi Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran toiminnanjohtaja Juhana Pettersson. Lisäksi raadissa istui Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth, larppisuunnittelija Mikko Heimola, yksi Ropecon 2014:n pääjärjestäjistä Emi Maeda sekä roolipelisuunnittelija ja kirjailija Ville Vuorela. ”Olen aina uskonut, että roolipelit ja larpit voivat parantaa ihmisten elämää, mutta Maliken ja Impolan projektissa sen näkee käytännössä ”, Pettersson sanoo.

Voimavirtaa larppauksella -projektista lisää: http://geekgirls.fi/wp/blog/2013/09/13/larppi-toimii-myos-vaikeavammaisille-ihmisille/